Sokan Imatra

Tunnen vetoa Imatraan. Se on aitoa, ei pakotettua. Minun ei tarvitse tulla kaupunkiin sukulaisten vuoksi, vaan itseni takia. Tulen, koska kaupunki herättää vahvan tunteen. Koski. Valtionhotelli. Kruununpuisto. Ne ovat lempipaikkojani Imatralla. Kaupunki pursuaa visuaalisuutta.



Kun kävelen Imatralla, tunnen liikkuvani samaan aikaan nykyajassa ja historiassa. Se on huikean inspiroivaa ja koskettavaa. Eikä pelkästään se kaikki kauneus tai historia, vaan ennen kaikkea elämä. Kohtaamiset tässä ja nyt, ihmisten läsnäolo kaupungin arjessa tuntuu hyvältä. Jokin vivahde murteessa. Se on sitä lämpöä, omintakeista Imatraa.



Ensimmäisen kerran kohtasin Imatran, kun saavuin tekemään Nine-musikaalia. Se oli koukuttavaa rakkautta ensisilmäyksellä. Kaupunki nappasi tunnetasolla. Ei paljon haitannut, että musikaalin ensi-ilta vuonna 2011 oli kaamospimeässä tammikuussa. Pimeäkin on kaunista Imatralla. Imatra on jylhä ja karu paikka, josta monet taiteilijat ovat saaneet inspiraatiota tekemiseensä iät ajat. Tavallaan kaupunki on erämaa, johon koski on kahlittu. Se pauhu ja kaiku ovat koko ajan läsnä. Tämän takia paikkaa voi sanoa ihmeeksi, koska kaupungissa on niin monta kerrosta. Pitää tulla kokemaan se positiivinen outous ihan itse. Outous on maisemassa, rakennuksissa ja ihmisissä.



Ja kannattaa ehdottomasti mennä myös Ukonniemeen. Siellä voi kokea paljon pienellä alueella: kylpylää, luontoa, vaeltamista ja urheilun vimmaa. Syömässä Imatralla tulee ehdottomasti käydä Buttenhoffilla. Ruokailu ei ole siellä vain syömistä, se on hyvinvoinnin kokemus.



Ja kesäteatteri Vuoksen varrella saa ehdottomasti lämpimän suositukseni. Joka kerta haluan viedä Imatralta kotiin ison vakallisen karjalanpiirakoita paikallisesta leipomosta. Myös kuva koskesta on aina mukanani kännykässä. Kunpa saisin purkkiin myös äänet, ihmisten ilon.

Sitä ei ole muualla.





Sinikka Sokka