Putron Imatra

seison tyhjällä kävelykadulla. Se on samalla tavalla tyhjä kuin kävelykadut ovat tyhjiä kaikissa suomalaisissa kaupungeissa. On talvi ja on yö. Jääliukumäki valmistui juuri.

Takanani on koski. Olen nähnyt sen vahvana ja olen nähnyt sen heikkona. Sen vieressä on kenttä jonka päällä oli teltta. Teltassa oli kesällä kuuma ja kun sieltä tuli ulos, osui kasvoihin alkuillan pehmeä ja tummankeltainen valo.

Vieressäni seisovassa kivitalossa on kolme kerrosta. Asuin siellä joitain aikoja vuosituhannen alussa. Kirjoitin ja soitin. Poltin tupakkaa takkahuoneessa ja liesituulettimen alla. Kävin saunassa. Kirjoitin ja soitin. Talon käytävät olivat kiviset ja niissä kaikuivat iloiset asiat.

Seison tyhjällä kävelykadulla. Nykyään ravintoloita on enemmän tai ainakin niistä saa parempaa ruokaa. Ennen niitä oli vain yksi. Sillä oli saksalainen nimi ja niin laaja sydän että sinne olisi helposti mahtunut kaksikin kaupunkia.

Kokoontumispaikkojen merkitystä ei kannata vähätellä. Uudet ajatukset syntyvät niissä.

Olen ihastunut täällä, olen rakastunut täällä. Olen humaltunut täällä, olen ollut uneton täällä. Olen pyörinyt sängyssäni ja ajatellut elämäni suuntia. Olen nähnyt vanhan ystävän risteyksessä ja halasimme koska se tuntui oikealta. Sanoja ei tarvittu.

Seison kävelykadulla ja katson eteenpäin. Se on paras tapa olla olemassa. Tuuli kuljettaa lunta lumen päällä. On niin hiljaista että melkein kuulen ensi viikon.

Imatra on hyvä kaupunki jossa asuu hyviä ihmisiä. Uskokaa minua. Mie tiiän.

Samuli Putro