Meille täällä on kaikki.
Heini ja Johannes Vesterisen muusikkopariskunnalle Imatra on sopiva paikka toteuttaa itseään.
Vesteriset asuvat kolmen lapsensa kanssa omakotitalossa alle kilometrin päässä juna-asemalta. Oma piha jatkuu peltona, jonka toisella laidalla seisoo yksi pariskunnan yhteisen työpaikan tiloista, Tainionkosken kirkko ja toisella laidalla Pappila.
Hankasalmelta lähtöisin oleva Heini on kokenut olleensa tervetullut Imatralle. Imatralla olonsa alkuvaiheessa Heini työskenteli kesän Alvar Aallon suunnitteleman Kolmen Ristin Kirkon oppaana. Turistien kysymyksiin vastauksia etsiessä hänelle selvisi Imatran monipuoliset alueet. Myöhemmin on tullut tutuksi myös imatralainen luova hulluus.
– On jäisiä soittimia, ensilumenlatua tai Saunalauttaa. Tällainen tyyli täällä on, iloinen luovasti hullu eteläkarjalainen asenne.
Jyväskylässä ja Helsingissä musiikkia opiskelleelle Heinille Imatran palvelut riittävät.
– Joskus on joku soitinjuttu, jota pitää käydä hoitamassa, tai käyttää kuriiria Helsingissä. Meile täällä on kaikki. Lapsille on harrastuksista ihan runsaudenpulaa, Heini kertoo.
Heini ja Johannes eivät ole ihan peruskanttoreita, vaan heidän toimestaan Imatralla pyörii vuosittainen vanhan musiikin festivaali Vanhassa vara parempi!, kehitysvammaisten musiikkiteatteriryhmä Hurja Joukko sekä monenlaisia tempauksia pihamuusikkokeikoista iltapäivämusiikkitilaisuuksiin. Johannes myös säveltää ja sovittaa työkseen ja Heini käsikirjoittaa.
Imatran seurakunnassa on annettu taiteilevan pariskunnan hoitaa työnsä luovalla tavalla eikä kumpikaan ole haaveillut ison kaupungin sykkeestä.
– Helsinki oli kiva paikka käydä opiskelemassa viisi vuotta. Onhan siellä hienoa arkkitehtuuria. Kävin kuitenkin Imatralla opiskeluaikana melkein joka viikonloppu, kertoo Johannes, jonka oli ennen muusikon kutsumustaan tarkoitus jäädä jatkamaan kotitilaansa Imatran keskipisteeseen Viraskorpeen.
Vuonna 2013 valmistui pariskunnan talo, minnekäs muuallekaan kuin vasta kaavoitetulle Kanttorinkujalle. Sen jälkeen perhe on kasvanut kolmella lapsella, eikä asuinpaikasta ole valittamista.
– Tämä paikka on hauska yhdistelmä maaseutua ja kaupunkia. Tässä on pelto vieressä ja toisaalta kaikki kaupungin palvelut lähellä. Tietystä kulmasta kun katsoo, niin näkyy pieni pala Vuoksea, Johannes kehuu.
Vesterisen tontilla on vajaa 1200 neliötä tilaa, joten pihalla pelataan sekä jalkapalloa että kuoputetaan kasvimaata.