Imatran kaupunginmuseo säilyttää, tallettaa, esittelee ja tutkii aineellista ja henkistä kulttuuria. Museon toiminta-alue on nykyisen Imatran kaupungin ja luovutetun Jääsken kihlakunnan alue.
Imatran taidemuseo ylläpitää ja kartuttaa valtakunnallisesti merkittävää taidekokoelmaa. Keskeisin on Sihtolan Imatra-kokoelma. Se sisältää pääasiassa suomalaisia 1900-luvun alkupuolen modernistisia teoksia. Taidemuseossa järjestetään vuosittain yli kymmenen vaihtuvaa näyttelyä.
Tutustu Suomen autonomian ajan ja itsenäisyytemme alkutaipaleeseen, kansalaissodan sekä talvi- ja jatkosotien historiaan ja näe sotamuistoja. Valtionhotellin välittömässä läheisyydessä sijaitseva kodinomainen museo käsittää kaikkiaan yksitoista huonetta.
Ritikanrannassa sijaitsevassa Teollisuustyöväen asuntomuseossa tutustut 1900-luvun alun teollisuustyöväestön asumiskulttuuriin. Asuntorakennusten huoneistot edustavat sisustukseltaan eri vuosikymmenten asumistyyliä 1900-luvun alusta 1960-luvulle ja esineistö on saatu paikallisilta asukkailta lahjoituksina.
Immolan varuskunta-alueella sijaitseva Rajamuseo esittelee Rajavartiolaitoksen ja Suomen rajojen historiaa, sekä rajamiesten työtä ja elämää vuodesta 1919 lähtien.
Automuseo esittää läpileikkauksen suomalaisen autoilun ja liikennekulttuurin vuosikymmenistä. Pääosan näyttelyesineistöstä muodostavat autot ja moottoripyörät.