Kun ensimmäinen pieni koskenpisara tipahtaa padonreunasta vauhtiin, alkaa sen kuohuva matka kohti väljempää vettä, kohti suurtaa Laatokkaa. Koskenpisara alittaa vanhojen lyhtyjen Koskisillan. Se kieppuu ohi idyllisen paviljongin. Se ohittaa kunnianarvoisan Valtionhotellin ja kalliokielekkeen, jossa muinoin oli natiseva köysirata. Se tärskäyttää kosteuttaan näköalaterassin vieraille ja syöksyy kohti satavuotisia kalliokaiverruksia, kuninkaallisia graffiteja.
Vesimassat saavat muotonsa. Ne täyttävät jylhän kalliouoman, pyörittävät, sekoittavat, jylisevät. Jos et ole koskaan kuullut kosken huumaavaa ääntä, sen veden myllerryksen voimaa, antaudu nyt. Hetken ajan tunnet olevasi luonnon hyväilevän julmassa syleilyssä. Hetken ajan tunnet olevasi yhtä historian, ikuisen kalliouoman kanssa.
Se elämys on yhtä suuri kuin pienin koskenpisara.
